Vaikka itse urheilisikin säännöllisen epäsäännöllisesti, ei se estä nauttimasta penkkiurheilusta. Olympialaisia katson aktiivisesti nyt toista vuotta. Mäkihyppyä, lumilautailua ja taitoluistelua olen katsellut jo useamman vuoden, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun valvon öitä jääkiekkoa katsoen.
Pelin katsominen alkoi yksinkertaisesti sillä, että asuntolalla asuu hirmuinen lauma urheiluhulluja. Kuinka urheilun katsomiselta voi välttyä, jos sitä koko tulee telkkarista, ja kaikki ympärillä siitä vaahtoavat? Sitä paitsi katsoin minä aiemmin olympialaisista kaikkea muuta, mutta en jääkiekkoa. Kun sitten aloin muiden mukana sitä seurata, huomasin, ettei se olekaan niin tylsää kuin olen aina olettanut. Ja sitä muka, kun peliä alkoi ymmärtää, mielenkiinto vain kasvoi. Supersunnuntaina nukuin sinä yönä puolitoista tuntia. Ensimmäisen kahden tunnin tauolla uni ei tullut ja seuraavasta vietin suurimman osan jääkiekon sääntöjä netistä opiskellen. Termien ymmärtäminen kasvattaa pelin ymmärrystä kummasti =D
Vielä en menisi jääkiekkoasiantuntijuudellani kehuskelemaan, mutta kyllä minä poikien jutuissa mukana pysyn. Pystyn myös ottamaan kantaa Leijonien pelin kulkuun. Tunne on aika kiva, enemmistö kuitenkin matseja katselee, ja kyllähän se lisää puheenaiheita ja keskusteluun osallistumismahdollisuuksia, kun itsekin öitään television äärellä kuluttaa. Jääkiekossa kyse ei itselleni edes ole urheilusta itsestään, vaan yhteisöllisyyden tunteesta ja kansallisylpeydestä. Aina sitä ei kyllä ole ylpeänä saanut suomalaisuuttaan mainostaa, mutta kyllä nyt pronssipoikia kelpaa juhlia =)
Ruotsi-pelin jälkeen yleistunnelma koulussa oli lähinnä vittuuntunut, USA:ta vastaan otetun räkätappion jälkeen puolestaan häpeilevä. Facebookin etusivu täyttyy jääkiekkoa koskevista "VOI VITTU" tai "VOI HELVETIN JEE" -statuksista. Itsekin kuulun tähän päivittäjäjoukkoon, joka aina ennen ja jälkeen matsin -kirjoituksillaan saa urheiluvihaajat repimään harvoja hiuksia päästään. Mutta hei; se kansallisylpeys!
Ymmärrän kyllä, jos urheilusta tippaakaan piittaamattomat menettävät hermonsa kahden viikon urheilurupeamaan olympialaisten aikaan, mutta kestäkää kuin miehet (niin ne Leijonatkin teki xD). Seuraaviin olympialaisiin kuitenkin on se kaksi vuotta, eivätkä kesäkisat nostata yhtä kuumia tunteita kuin talviolympialaiset. Kai me sitten olemme sellainen lumen ja jään kansa, että menestys ja menetys bravuurilajeissa kirpaisee huomattavasti syvemmältä kuin keihäskisan tai uinnin kuseminen.
Jääkiekko-ottelu on myös hyvin psykologinen tilanne. Otteluiden varrella suosikkipelaajakseni nousi Miikka Kiprusoff, joka sai päänsä pidettyä kylmän viileästi kasassa, vaikkei peli oikein sujunutkaan. Siksi USA-Suomi-matsi olikin karvasta katsottavaa, kun nuoren herran polla sekosi pahemman kerran ensimmäisestä möhläyksestä. Olen myös oppinut ymmärtämään kavereideni Mikko Koivu ja Teemu Selänne -fanitukset – hyvin kovia jätkiä kumpainenkin.
Jääkiekosta jäljellä on vielä USA-Kanada-loppuottelu, joka on totta kai nähtävä. En oikein tiedä, kumman toivoisin ottavan turpaansa; USA:n, joka rökitti Suomen, vai Kanadan, joka on voittanut niin monesti, että sen näkeminen korkeimmalla korokkeella alkaa jo ikään kuin kyllästyttää? USA:n joukkueessa on kuitenkin monia nuoria lahjakkuuksia, joiden menestymistä ja unelmien toteutumista olisi mukavaa katsoa. Sitä paitsi oli jokseenkin Suomen pelaajien pään hajoamisen syytä, että USA pääsi loistamaan niinkin kirkkaasti kuin loppunumerot ja mediapyykki osoittavat.
Kiprusoffin lisäksi rupesin "fanittamaan" Olli Jokisen viiksiä, jotka omaksi ja monen muunkin järkytykseksi olivat pronssiottelussa poissa!! O____O Liityin jopa kyseistä karvapehkoa kannustavaan Facebook-ryhmään, mikä nyt kyllä oli läppä. Äsken lisäämäni "Miikka Kiprusoff is the man" ei sitä vastoin ollut vitsi. Vaikka en tiedä kyllä, olenko tarpeeksi kova fani kuuluakseni jääkiekkoryhmään, mutta ainakin tämän pronssihehkutuksen ajan voisin moiseen kansallistunnetta nostattavaan porukkaan osoittaa kuuluvani.^^
Mitäs sitten, kun olympialaiset ovat ensi yönä ohi? Päättäjäiset ainakin on nähtävä! No, ainakin tulee nukuttua täydempiä öitä ja jää television katselu vähemmälle. Tilalla voisi alkaa vaikkapa taas kirjoittaa tai urheilla itsekin :D Urheiluinto on kyllä jo palannut, johtuneeko tuo nyt sitten uusista treenikavereista vai olympiainnostuksesta, en oikein tiedä. Voisinkin tästä lähteä pohtimaan, menisinkö hiihtämään vai luistelemaan ennen serkkutytön kaksivuotissynttäreitä (: Iloisia pronssijuhlia kaikille, joita asia lainkaan liikuttaa, ja jaksamisia niille, joilla hermo moiseen tuuletukseen menee! Foxrain kuittaa kiljuen ja karjuen XD
Pelin katsominen alkoi yksinkertaisesti sillä, että asuntolalla asuu hirmuinen lauma urheiluhulluja. Kuinka urheilun katsomiselta voi välttyä, jos sitä koko tulee telkkarista, ja kaikki ympärillä siitä vaahtoavat? Sitä paitsi katsoin minä aiemmin olympialaisista kaikkea muuta, mutta en jääkiekkoa. Kun sitten aloin muiden mukana sitä seurata, huomasin, ettei se olekaan niin tylsää kuin olen aina olettanut. Ja sitä muka, kun peliä alkoi ymmärtää, mielenkiinto vain kasvoi. Supersunnuntaina nukuin sinä yönä puolitoista tuntia. Ensimmäisen kahden tunnin tauolla uni ei tullut ja seuraavasta vietin suurimman osan jääkiekon sääntöjä netistä opiskellen. Termien ymmärtäminen kasvattaa pelin ymmärrystä kummasti =D
Vielä en menisi jääkiekkoasiantuntijuudellani kehuskelemaan, mutta kyllä minä poikien jutuissa mukana pysyn. Pystyn myös ottamaan kantaa Leijonien pelin kulkuun. Tunne on aika kiva, enemmistö kuitenkin matseja katselee, ja kyllähän se lisää puheenaiheita ja keskusteluun osallistumismahdollisuuksia, kun itsekin öitään television äärellä kuluttaa. Jääkiekossa kyse ei itselleni edes ole urheilusta itsestään, vaan yhteisöllisyyden tunteesta ja kansallisylpeydestä. Aina sitä ei kyllä ole ylpeänä saanut suomalaisuuttaan mainostaa, mutta kyllä nyt pronssipoikia kelpaa juhlia =)
Ruotsi-pelin jälkeen yleistunnelma koulussa oli lähinnä vittuuntunut, USA:ta vastaan otetun räkätappion jälkeen puolestaan häpeilevä. Facebookin etusivu täyttyy jääkiekkoa koskevista "VOI VITTU" tai "VOI HELVETIN JEE" -statuksista. Itsekin kuulun tähän päivittäjäjoukkoon, joka aina ennen ja jälkeen matsin -kirjoituksillaan saa urheiluvihaajat repimään harvoja hiuksia päästään. Mutta hei; se kansallisylpeys!
Ymmärrän kyllä, jos urheilusta tippaakaan piittaamattomat menettävät hermonsa kahden viikon urheilurupeamaan olympialaisten aikaan, mutta kestäkää kuin miehet (niin ne Leijonatkin teki xD). Seuraaviin olympialaisiin kuitenkin on se kaksi vuotta, eivätkä kesäkisat nostata yhtä kuumia tunteita kuin talviolympialaiset. Kai me sitten olemme sellainen lumen ja jään kansa, että menestys ja menetys bravuurilajeissa kirpaisee huomattavasti syvemmältä kuin keihäskisan tai uinnin kuseminen.
Jääkiekko-ottelu on myös hyvin psykologinen tilanne. Otteluiden varrella suosikkipelaajakseni nousi Miikka Kiprusoff, joka sai päänsä pidettyä kylmän viileästi kasassa, vaikkei peli oikein sujunutkaan. Siksi USA-Suomi-matsi olikin karvasta katsottavaa, kun nuoren herran polla sekosi pahemman kerran ensimmäisestä möhläyksestä. Olen myös oppinut ymmärtämään kavereideni Mikko Koivu ja Teemu Selänne -fanitukset – hyvin kovia jätkiä kumpainenkin.
Jääkiekosta jäljellä on vielä USA-Kanada-loppuottelu, joka on totta kai nähtävä. En oikein tiedä, kumman toivoisin ottavan turpaansa; USA:n, joka rökitti Suomen, vai Kanadan, joka on voittanut niin monesti, että sen näkeminen korkeimmalla korokkeella alkaa jo ikään kuin kyllästyttää? USA:n joukkueessa on kuitenkin monia nuoria lahjakkuuksia, joiden menestymistä ja unelmien toteutumista olisi mukavaa katsoa. Sitä paitsi oli jokseenkin Suomen pelaajien pään hajoamisen syytä, että USA pääsi loistamaan niinkin kirkkaasti kuin loppunumerot ja mediapyykki osoittavat.
Kiprusoffin lisäksi rupesin "fanittamaan" Olli Jokisen viiksiä, jotka omaksi ja monen muunkin järkytykseksi olivat pronssiottelussa poissa!! O____O Liityin jopa kyseistä karvapehkoa kannustavaan Facebook-ryhmään, mikä nyt kyllä oli läppä. Äsken lisäämäni "Miikka Kiprusoff is the man" ei sitä vastoin ollut vitsi. Vaikka en tiedä kyllä, olenko tarpeeksi kova fani kuuluakseni jääkiekkoryhmään, mutta ainakin tämän pronssihehkutuksen ajan voisin moiseen kansallistunnetta nostattavaan porukkaan osoittaa kuuluvani.^^
Mitäs sitten, kun olympialaiset ovat ensi yönä ohi? Päättäjäiset ainakin on nähtävä! No, ainakin tulee nukuttua täydempiä öitä ja jää television katselu vähemmälle. Tilalla voisi alkaa vaikkapa taas kirjoittaa tai urheilla itsekin :D Urheiluinto on kyllä jo palannut, johtuneeko tuo nyt sitten uusista treenikavereista vai olympiainnostuksesta, en oikein tiedä. Voisinkin tästä lähteä pohtimaan, menisinkö hiihtämään vai luistelemaan ennen serkkutytön kaksivuotissynttäreitä (: Iloisia pronssijuhlia kaikille, joita asia lainkaan liikuttaa, ja jaksamisia niille, joilla hermo moiseen tuuletukseen menee! Foxrain kuittaa kiljuen ja karjuen XD